Liity jäseneksi

TALLINK SILJAN ETUKORTTI UUSILLE JÄSENILLE

 

EKL:n yhteistyö Tallink Silja Oy:n kanssa jatkuu edelleen vuonna 2015. Varustamo antaa kaikille vuonna 2015 liittyneille EKL:n uusille jäsenille risteilyetukortin. 

Liitto postittaa kaksi kertaa vuodessa uusille jäsenille henkilökohtaista postia, joka sisältää mm. etukortin. 

Uuden jäsenen etukortti oikeuttaa koko C–A -luokan hyttiin päivä Tukholmassa -risteilyllä välillä Helsinki–Tukholma–Helsinki (Silja Symphony tai Silja Serenade).

Vaihtoehtoisesti lahjakortin voi käyttää koko hyttiin reitillä Turku–Tukholma–Turku (Siljan Baltic Princess, 23 tunnin risteily).

Risteilylle lähtevät maksavat matkastaan ainoastaan hyttimaksun, joka on Helsinki–Tukholma välillä 40 euroa ja Turku–Tukholma välillä 15 euroa. Maksu koskee siis koko hyttiä, ja siihen voi majoittua useampi henkilö.

Etukortin saa jäsenmaksunsa jo maksanut uusi jäsen, jonka tiedot on toimitettu keskusliittoon.

Etukortit toimitetaan suoraan uusille jäsenille kirjepostilla kahdessa erässä;
1. erä ennen juhannusta
2. erä ennen joulua

Painoteknisistä syistä johtuen emme pysty etukäteen kertomaan tarkkoja päivämääriä siitä, mihin mennessä liittoon ilmoitetut uudet jäsenet ovat mukana kussakin edellä mainitussa postituksessa.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

 

Haluan liittyä Keuruun Eläkkeensaajat ry:n jäseneksi!

*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

 

Tätä kaikkea tarjoaa Yhdistyksemme jäsenyys!

 

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry tarjoaa sinulle edunvalvontaa, harrastuksia ja tapahtumia

 

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n jäseneksi tullaan liittymällä johonkin liiton 350 paikallisyhdistyksestä, joita on eri puolilla Suomea. Ota yhteyttä kotipaikkakunnallasi toimivaan EKL:n yhdistykseen tai soita liiton toimistoon johdon assistentti Birgitta Kuittiselle, puh. (09) 6126 8421 tai 050 314 2542. Voit käyttää myös sähköpostia: ekl@elakkeensaajat.fi tai lähettää sähköisen liittymislomakkeen.

Omassa eläkkeensaajayhdistyksessäsi tapaat tuttuja ja saat uusia ystäviä. Saat myös ajankohtaista tietoa etuuksistasi ja voit osallistua monenlaiseen harrastus-
toimintaan: retkille, matkoille, tapahtumiin, erilaisille kursseille ja eri lajien kilpailuihin.


UPEITA JÄSENETUJA!

Liittyessäsi EKL:n jäseneksi* pääset osalliseksi monista rahanarvoisista jäseneduista. Saat esimerkiksi alennuksen liittomme lomakeskuksen täysihoitohinnoista.

Lisäksi saat majoitusalennuksen kotimaan HI-hostelleissa sekä mahdollisuuden hankkia ulkomailla tarvittava kansainvälinen hostellikortti alennettuun hintaan, Viva-lehden puoleen hintaan ja Tradekan Rantasipien majoitustarjouksen käyttöösi edullisilla tarjous- ja kampanjahinnoilla.

Jäsenmaksu

EKL:n jäsenmaksu on yhdistyskohtainen ja on noin 7–20 euroa vuodessa.

Keuruun yhdistyksemme jäsenmaksu vuonna 2020 on 15 euroa/henkilö.

Eläkkeensaaja-lehti kotiin kannettuna

Jokainen jäsenmaksunsa suorittanut saa vuosittain maksutta Eläkkeensaaja-lehden seitsemän numeroa, joista vuoden viimeinen on joulun tuhti lukupaketti. 

Eläkkeensaaja-lehti pitää sinut ajan tasalla eläkkeisiin, edunvalvontaan ja yhdistysten toimintaan liittyvissä asioissa. Lehdessä julkaistaan myös henkilöhaastatteluja ja lehden kulloiseenkin teemaan keskittyviä juttuja sekä asiantuntija-artikkeleita.

Kokosivun ristikko on monen lukijan suosikki!

Tule vireään joukkoomme! Parhaiten pääset mukaan toimintaamme liittymällä yhdistykseemme alla olevalla liittymislomakkeella, tai ottamalla yhteyttä "yhteystietoja" osiossa mainittuihin yhdistyksemme toimihenkilöihimme. Kotisivuiltamme saat myös paljon tietoa tulevasta toiminnastamme. Tavataan ja tullaan tutuksi!

Eläkkeensaaja-lehti pitää sinut ajan tasalla eläkeasioista, edunvalvonnasta sekä liiton ja sen yhdistysten
harraste- ja kulttuuritoiminnasta

EKL ry on maan toiseksi suurin valtakunnallinen eläkkeensaajajärjestö, jolla on yli 50 toimintavuoden kokemuksella merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja lähes 80 000 jäsentä. EKL nostaa aktiivisesti esille eläkkeensaajan arkea koskevia epäkohtia, joita ovat mm. terveyspalvelujen taso ja saatavuus, eläkeikäisen verotus ja eläkeindeksiin vaikuttavat asiat.

Alueellisesti toimivia yhdistyksiä EKL:lla on reilut 350, joista varmasti löydät asuinpaikkaasi lähellä toimivan yhteisön.

Eläkkeensaajien Keskusliitto järjestää jäsenilleen monipuolista kurssitoimintaa mm. tanssi-, liikunta-, musiikki-, kädentaito- ja elämäntaitokursseja.

Paikallisissa yhdistyksissä toiminta on usein jokaviikkoista ja monipuolista.

Tule mukaan toimintaan!

Täydellistä ja yksityiskohtaista tietoa jäseneduista löydät tästä linkistä